Vaellus Urho Kekkosen kansallispuistossa
Urho Kekkosen kansallispuisto tarjoaa monipuolisesti nähtävää.
Yhteensä vaelsimme neljän päivän aikana noin 70 km.
VALMISTAUTUMINEN VAELLUKSEEN
Päätettyämme kesäisen vaelluksen kohteeksi Urho Kekkosen kansallispuiston alkoi sopivan reitin hahmottelu. Luimme Jouni Laaksosen kirjasta Pohjois-Suomen vaellusreitit muutamia erilaisia valmiita reittivaihtoehtoja, mutta koska halusimme Sokostin lisäksi nähdä myös Paratiisikurun ja Pirunportin, tuntui Kiilopäältä lähteminen (kuten kaikissa Laaksosen ehdottamissa reiteissä) hieman työläältä pitkien etäisyyksien vuoksi.
Karttoja ja muita retkikertomuksia lukiessamme päädyimme lopulta valitsemaan Aittajärven parkkipaikan vaelluksemme aloituspaikaksi. Reittimme kokonaispituudeksi tulisi ihan maltillinen 70 kilometriä ja silti saisimme sen sisältämään haluamme kohteet.
Eväiden laskemista majapaikassa ennen lähtöä
Mars matkaan!
ENSIMMÄINEN PÄIVÄ
kuljettu matka: Aittajärvi–Lankojärvi, noin 16 km
matka-aika: liikkeellä noin 5 h 45 min
Yövyimme Saariselällä pienessä huoneistossa, ja pakattuamme tavarat autoon haimme varaustuvan avaimet Luontokeskus Kiehisestä ja kurvasimme takaisin nelostielle. Saariselältä Aittajärvelle johtavan tien risteykseen on matkaa noin 13 kilometriä. Tästä matka jatkuu vielä kolmisenkymmentä kilometriä mutkaista ja ajoittain kuoppaista soratietä, jossa me uskalsimme ajaa vain 30–40 km/h. Huomio, että esimerkiksi Google Mapsiin syötetty Aittajärvi ei ole se Aittajärvi, vaan matkaa tuosta pisteestä parkkipaikalle on vielä 20 kilometriä. Oikean Aittajärven koordinaatit kartalla ovat noin 68.393811, 28.064523.
Itse parkkipaikka siisti ja tilaa oli vaikka parkissa olikin useita muita autoja.
Parkkipaikalta on lyhyt kävelymatka Suomujoen rantaan, jossa on myös tulipaikka, laavu sekä huussit. Me suuntasimme tästä kohti luodetta ja Lankojärven tupaa.
Matka Lankojärvelle ei ollut kilometreissä liian pitkä (noin 15 km), mutta varsinkin reitin alku oli vaikeakulkuista ja märkää, kun ylitimme heti alkuunsa soisen heinikon. Muutoin reitti kulki pitkin Suomujoen rantaa. Alussa meitä kiusasivat paarmat, lopussa hyttyset – lounas (joka tosin syötiin lähempänä klo 18) söimme ympyrää kävellen täysissä sadevarusteissa hyttyshattujen kera, jotta emme tulleet heti vaelluksen alkuun täysin syödyiksi.
Saavuttuamme Lankojärvelle olimme molemmat rehellisesti sanoen täysin poikki – pitkien ajopäivien jälkeen yhtäkkiä vaellushommiin joutuneet jalat olivat pienoisessa shokissa ja kipeytyivät yllättävän nopeasti. Varaustuvalla pääsimme kuitenkin levähtämään, kuivattelemaan varusteita ja syömään lämpimän ruoan. Tupien ympäristössä oli useita majoittujia, mutta varaustuvassa saimme olla kahden.
Lankojärveltä mieleen jäi Idalle erityisesti kuukkeleiden katselu yöttömänä yönä tuvan ikkunasta.
TOINEN PÄIVÄ
kuljettu matka: Lankojärvi–Luirojärvi, noin 21 km
matka-aika: liikkeellä noin 7 h
Lankojärveltä lähdimme suunnistamaan kohti Luirojärveä. Heti reitin alkuun oli Suomujoen ylitys, mutta tästä selvittiin kunnialla – hetken etsittyämme löysimme oikein hyvän ylityskohdan, missä virta oli maltillinen vaikka vettä olikin reilusti polviin saakka.
Jatkoimme nyt Suomujoen toista puolta kohti seuraavaa ylitystä Palovanganjoella. Meidän karttamme näytti olevan vanhaa painosta, sillä siinä näkyi vielä silta Palovanganjoen yli – silta oli kuitenkin purettu, ja jouduimme etsimään ylityspaikkaa. Noin 200 metriä yläjuoksulle löytyi puron yli kaatunut kelopuu, johon tukeutuen pääsi hyvin kahlaamaan yli. Joku rohkea varmasti kävelisi puuta pitkin yli kuivin kengin, mutta me päätimme samalla uittaa jalkojamme ja virkistää varpaita raikkaassa vedessä.
Ylityksen jälkeen oli ajoittain hieman epämääräistä ja vaikeasti nähtävää, mutta eteenpäin selvittiin.
Reittimme kulki kohti Tuiskupäitä ja niiden kylkiä pitkin. Ylärinteillä pääsimme seuraaman lähietäisyydeltä miten kiirunemo paimensi poikutettaan. Aikamme tilannetta seurattuamme jatkoimme eteenpäin ja Kuisma päätti poiketa polulta sivuun ja kohti noin 100 metrin päässä näkyvää nimeämätöntä huippua Tuiskupäiden ja Amupäiden välillä.
Pitkän tallustelupäivän päätteeksi pääsimme Luirojärvellä perille varaustuvalle, jossa saimme taas olla kahden! Mitä luksusta – Luirojärven varaustupa on valtava (tuvat tunnetaan myös nimellä Luirojärven Hilton), ja me siellä vain kaksin. Illalla pääsimme myös uimaan sekä saunaan ja voi, että se tekikin hyvää! Seuraavana aamuna tuvasta herättyä tuntui kuin olisi vasta ensimmäinen vaelluspäivä, kun oli niin puhdas olo.
Illallinen Luirolla: Riisiä ja kookoscurrya itsekuivattujen vihannesten kera
Näissä maisemissa kelpasi saunoa!
KOLMAS PÄIVÄ
kuljettu matka: Luirojärvi–Sokosti–Sarvioja, noin 21 km
matka-aika: liikkeellä noin 8 h
Pääpäivä, huiputuspäivä, tai ihan miten sitä nyt kukin haluaakaan kutsua.
Kolmas päivä valkeni puolipilvisenä ja hieman jännitimme, että mihin suuntaan sää tulisi vielä päivän aika muuttumaan. Söimme reippaasti aamupalan, siivosimme jälkemme Hiltonista ja heitimme rinkat selkään. Tuvan edustalla oli moni muukin tekemässä lähtöä, joten tietoja säästä ja reittivalinnoista oli vielä mukava vaihdella.
Patukkatauko Jaurutuskurulla
Komiat oli maisemat!
Reittivaihtoehtoja Luirolta Sokostille on muutamia, suosituimmat taitavat olla Jaurutuskurun kautta tai “suorinta tietä” pitkin Sokostin rinnettä Luirolta päin katsottaessa. Me valitsimme Jaurutuskurun kautta kulkevan reitin, ja pääsimme samalla ihastelemaan kurumaisemaa ja kurun pohjalla kulkevaa jokea. Polku Luirolta Sokostille oli varsin selkeä ja mukava kulkea. Reittivalinnasta riippuen vesivarastot kannattaa täyttää ennen nousuun lähtöä, sillä ylhäältä ei veden täyttömahdollisuutta löydy.
Nousu Jaurutuskurulta Sokostille oli – ei kovinkaan yllättäen – kivinen ja jyrkkä. Rinkat selässä ja kesäauringon paistaessa tunsi kyllä kiipeävänsä! Lopulta kuitenkin huipulle päästiin, ja hikikin hävisi pian navakassa tuulessa.
Huipulla tuuli!
Pakollisten huiputuskuvien jälkeen vetäydyimme huipun viereiseen pieneen kiviseinien muodostamaan tuulensuojaan nauttimaan lounaseväitä, ilmoittamaan kotijoukoille kaiken olevan hyvin (Sokostilla on kenttää) sekä tutkimaan sääennusteita. Paikalle sattui samaanaikaan kainuulainen perhe, jonka kanssa vaihdoimme kuulumisia ja suunnitelmia – sääennuste näytti seuraavalle päivälle kehnoa säätä, mikä ei ollut alkuperäisten suunnitelmiemme kannalta ihanteellinen.
Sokostilta meidän oli määrä laskeutua Muorravaarakkaanjoelle ja yöpyä Muorravaarakan tuvalla. Seuraavana päivänä meidän oli tarkoitus nousta Pirunportille ja siitä alas Paratiisikuruun. Keskusteltuamme säätilasta ja kainuulaisten kanssa suunnitelmistamme, päätimme muuttaa niitä ja kävellä Sokostilta suoraan Paratiisikurun kautta viimeiseen yöpaikkaamme, Sarviojalle. Vaellus lyhenisi yhdellä päivällä, mutta kuulemamme kuvailun perusteella Pirunportille kipuaminen ja sieltä alas tuleminen kohti Paratiisikurua ei ollut puuha, jota seuraavan päivän ennustetussa kaatosateessa halusimme tehdä.
Vaihdoimme siis Sokostin huipulla vaellussuunnitelmaamme ja lyhensimme vaellustamme yhdellä päivällä: ensi yöksi suuntaisimme Sarviojalle Muorravaarakan sijasta. Sokostilta reitti jatkui tunturiylänköä pitkin Riitelmäpäätä ja Lumipäätä myötäillen kohti Paratiisikurua.
Tallustelu puuttomalla ylängölla oli rivakkaa ja mukavaa vaihtelua metsässä kulkemiselle. Täällä ylhäällä ei myöskään ollut hyttysen hyttystä, mikä teki menemisestä suorastaan nautinnollista. Juomavettä ei ollut ylhäällä mahdollista täyttää, joten sen suhteen mentiin säästeliäästi, kunnes vihdoin pääsimme laskeutumaan upeaan Paratiisikuruun!
Paratiisikuru oli kyllä nimensä arvoinen – upean vihreä ja vehreä, ja vesi kirkkaan sinistä!
Täällä täytimme juomavarastot ja istuimme kurun pohjalle veden rantaan syömään eväitä, juomaan kahvia ja ihan vain hetkeksi nautiskelemaan. Paratiisikurussa ei ole sallittua tehdä nuotiota tai muutenkaan leiriytyä – ja sen ymmärrämme hyvin! Mikäli teltan pystyttäminen olisi sallittua, olisi kurussa varmaan aikamoinen kuhina ja kurun luonto paljon kuluneempi. Nyt kurua voi ihastella vain päivämatkan kohteena ja hyvä niin.
Paratiisikurun pohja häämöttää! Vielä yksi laskeutuminen.
Sateenkaari Paratiisikurun yllä
Lopulta raaskimme jatkaa matkaamme ja lähdimme vaeltamaan Paratiisikurun “päädystä” joen vartta pitkin kohti Sarviojan tupia. Tuvat itsessään olivat remontissa, mutta pihapiirissä sai teltan kanssa yöpyä. Tämä etappi oli hieman taas askeleeltaan raskas, kuten aina viimeinen rutistus ennen päivämatkan päättymistä. Sarviojalle päästyämme rykäisimme pikaisesti teltan pystyyn ja aloimme iltaruoan tekoon, joka oli hieman haasteellista julmetusta hyttyskuhinasta johtuen. Teltan ulkopuolella vedettiinkin siis täysissä sadevarusteissa ja tiskihanskat kädessä, jotteivät itikat syöneet aivan elävältä.
Kuisma nukkui yön teltassa hyvin ja kuin tukki, mutta Idan yöunet jäivät pariin tuntiin: ensimmäisenä vaellusyönä hajonnut ilmatäytteinen tyyny oli tyynyjen irvikuva ja makuupussivalintakin osoittautui kyseiselle yölle liian kevyeksi. Päälle puettiin kaikki mahdollinen irtotavara, mitä teltasta löytyi, ja muutaman tunnin siinä sai onneksi nukuttua.
NELJÄS PÄIVÄ
kuljettu matka: Sarvioja–Aittajärvi, noin 13 km
matka-aika: liikkeellä noin 4 h 30 min
Vaelluksen viimeinen päivä alkoi vilpoisessa ja hyttysiä kuhisevassa säässä. Heräsimme verrattain varhain (Ida nyt ei paljon tosiaan nukkunutkaan), vetelimme aamupuurot ja -kahvit teltan suojissa, laitoimme leirin kasaan ja otimme suuntiman kohti Aittajärveä. Iltapäivälle lupailtu sade (jonka vuoksi suunnitelmiamme alunperinkin muutimme) uhkaili tulollaan, ja halusimme päästä mahdollisimman pitkälle ja tunturien yli ennen sen iskemistä.
Lähdimme Sarviojalta suoraan kohti Kaarnepään huippua jyrkkää polkua pitkin. Polku hävisi jossain vaiheessa metsän muuttuessa kivikkoisemmaksi, mutta tuntureilla on onneksi verrattain helppoa ottaa suuntimaa kartan ja kompassin avulla erilaisia maanmuotoja tutkien.
Pirteänä ja hyttysten saattelemana viimeiseen päivään!
Nyt jo hereillä, ja päivämatkasta puolet taitettuna.
Kaarnepäältä jatkoimme kohti Kuotmuttipäätä, jonka ohitettuamme vastaan tuli kohti Maantiekurunojaa laskeva polku. Ennen Maantiekurunojaa pidimme lounastauon: pussipastaa ja kahvia päälle! Olimme Sokostilta asti kulkeneet kainuulaisperheen kanssa vaihdellen samaa tahtia, ja söimmekin lounasta heidän kanssaan. Oli hauska vaihdella tarinoita, kokemuksia ja kaikenlaisia kuulumisia!
Viimeinen pätkä lounaspaikalta pitkin Maantiekurunojaa kohti Aittajärven kahlaamoa sujui leppoisasti ja suhteellisen kevyin askelin. Viimeinen koitos vaelluksella olikin Suomujoen ylitys kahlaamon kohdalta! Jokeen oli piirretty merkkikiviä, mutta hieman sooloilemalla ylitse pääsi helpoiten – vaellussauvoilla reittiä tunnustellen ja liukkaita askelia vältellen.
Autolle palasimme verrattain hyvissä ajoin – startti päivän taipaleelle olikin ollut aikainen. Kengät vaihdoimme, mutta muuten hyppäsimme sellaisinaan autoon ja lähdimme köröttelemään hiekkatietä pitkin kohti Saariselkää. Ensimmäisenä kävimme tietenkin Kuukkelissa ostamassa limua ja herkkuja, sitten suuntasimme Kiilopäälle hotelliin, jonne saimme palautettua myös tupien avaimet. Sauna oli Kiilopäällä lämmin, ja pesukoneenkin saimme vaellusvaatteille käyttöön.
Kyllä kelpasi!
VAELLUS PÄHKINÄNKUORESSA
Kokonaismatka: yhteensä noin 71 km
Kesto: 4 päivää
Kokemus: Huikea, UKK:hon on päästävä uudelleen!
Painoiko jalka: Ensimmäisenä päivänä, mutta muuten kulku oli kohtalaisen kevyttä.
Opit: Suunnitelmia on ihan ok muuttaa sään mukaan – kaikilla on kivempaa, eikä kukaan tuomitse lyhentyneestä vaelluksesta. Tällä kertaa olimme myös valmistautuneet vaellukselle edellistä (Halti) vaellusta paremmin: mietimme tarkemmin mitä otamme mukaan, millaisen reitin kuljemme jne. Tällä kertaa majoituimme vaellusta edeltävän yön huoneistossa ja se oli hyvä päätös!
Mitä ensi kerralla paremmin: Reittivalintaa voisi vielä miettiä paremmin niin, että kulkua olisi enemmän tunturissa kuin jokien varsilla metsässä – helpoin keino päästä hyttysiä karkuun. Idan makuupussitilanne tulee myös arvioida uudelleen ennen seuraavaa pohjoisen vaellusta, jottei vilun takia yöunet jää vajaiksi.
LUE MYÖS NÄMÄ KAUKOMATKAT
Viiden päivän suunniteltu vaellus Urho Kekkosen kansallispuistossa muuttui neljäksi päiväksi – lue retkipäiväkirja vaellukselta.