Lähilähtö: Slåttmossen

Slåttmossen on Helsingin ja Vantaan rajalla oleva luonnonsuojelualue, josta löytyy sekä kaunista metsää ja että upeaa suomaisemaa pitkospuineen. Lisäksi aivan Slåttmossenin kyljessä sijaitsevat Vaaralanlammet, vanhat hiekkakuopat, jotka ovat täyttyneet luonnonvesillä. Matka Ulkomatkan tukikohdasta Helsingin Töölöstä on autolla vain 20 minuuttia, ja myös usea bussilinja vie luonnonsuojelualueen reunoille.

SLÅTTMOSSENIN LUONNONSUOJELUALUE

Missä: Jakomäen, Vaaralan ja Fazerilan kyljessä (katsokartalla)
Koko: noin 7,5 hehtaaria
Reitit: useita polkuja, pitkospuiden muodostama rengasreitti noin 700 metriä
Miten pääsee: autolla tai julkisilla (useita vaihtoehtoja)
Yöpyminen: kielletty (luonnonsuojelualue)
Esteetön: ei (kapeat pitkospuut)
Sopii perheille

Me vierailimme ensimmäistä kertaa Slåttmossenissa eräänä toukokuisena sunnuntaipäivänä. Auton jätimme Jakomäen koirapuiston yhteyteen, josta alkoi viitoitettu polku Slåttmossenin suuntaan. Koirapuistolta lähtiessä polku kulkee hetken metsän läpi, kunnes pitkospuut alkavat. Pitkospuut kiertävät suon reunoja, ja poikkeavat hetkeksi myös keskemmällä suota. Me lähdimme kiertämään pitkospuita myötäpäivään ja kävelimme rengasreitin palaten takaisin lähtöpaikkaan. Rengasreitillä on lyhyt pätkä suon ja metsän reunalla ilman pitkospuita, ja tuo pätkä oli toukokuisena päivänä useiden sateisten päivien jälkeen aika kostea. Kumisaappaat olisivat tässä kohden olleet näppärät, mutta selvisimme kuitenkin suhteellisen kuivilla kengillä.

Slåttmossenin alue on rauhoitettu vuonna 1995, ja koska alue on luonnonsuojelualue, ei polulta tai pitkospuilta tule poistua. Tämän vuoksi myöskään telttailu tai avotulen teko ei tietenkään ole sallittua.

Pitkospuut kulkevat sekä metsässä että suolla

Slåttmossen on ainoa keidassuo Helsingissä, ja monen eri kasvin ja eläinlajin koti. Siellä kasvaa muun muassa tupasvillaa, karpaloa, variksenmarjaa, suokukka, pyöreälehtikihokkia (eli lihansyöjäkasveja!), suopursua ja kanervaa. Suoalueella lentelee useita erilaisia perhoslajeja ja linnut pitivät vaikuttavaa mekkalaa varsinkin näin toukokuussa.

Tunnelma suolla on upea! Mikäli Lahden moottoritien humina ei kuuluisi pitkospuille, olisi vaikea kuvitella olevansa pääkaupungissa. Meillä molemmilla tuli samantien kova kaipuu Lappiin, ja täällä voikin käydä tunnelmoimassa pohjoisesta tuttuja maisemia (miinus tunturit).

Tupasvillat olivat vielä aika maltillisen kokoisia

Kierreltyä aikamme pitkin poikin pitkospuita kävelimme metsäpolkuja pitkin Vaaralanlammille, eli Jakomäen vanhoille hiekkakuopille. Hiekkakuopat ovat jo kauan olleet pois käytöstä, ja täyttyneet luonnonvedellä. Lampia on alueella neljä, ja niiden välissä risteilee polkuja. Kesäisin lammet ovat ilmeisen suosittu uimapaikka, vaikka toistaiseksi eivät ne virallisia uimarantoja ole (tosin, tästä on hanke käynnissä).

Keskellä lauantaipäivää tunnelma lammilla oli rauhallinen, ja paikalla oli vain muutamia perheitä ja koiranulkoiluttajia. Voisin kuitenkin kuvitella, että kesäisenä iltana meno on hieman railakkaampi. Kävitpä päivällä tai illalla, huomioithan, että nuotioiden ja avotulien teko ei ole sallittua ilman maanomistajan lupaa. Rannoilla oli paljon jäänteitä luvattomista tulipaikoista – niiden oleminen siellä ei kuitenkaan anna sinulle lupaa tehdä tulia.

Lounas lämmitettiin Trangialla

Me suuntasimme yhden lammista rannalle syömään lounasta. Alunperin lounas piti syödä jo kotona, mutta koska aikaistimme lähtöämme, pakkasimme reppuun termari-kahvien lisäksi Trangian ja edellispäivän jämät. Niinpä lämmitimme Trangialla kinkkukiusausta – sitä ei varmaan moni voikaan sanoa tehneensä keskellä pöpelikköä :D

Yllättävän nopeasti Trangialla lämmennyttä kiusausta syödessä ja kahvia hörppiessä kuuntelimme keväisen metsän ääniä ja katselimme keppien perässä lampeen hyppeleviä koiria (asia, jota Midi ei ikinä tee). Jälkiruoaksi nautittiin vielä suklaapatukat, kunnes palasimme takaisin autolle.